Taloyhtiöjäsenilta to 29.10.2026 Härmälänrannan turvallisuudesta

5.11.2026

Asukasyhdistyksen taloyhtiöjäsenille suunnattu jäsenilta pidettiin 29.10.2026 klo 18-20 Verstaalla
 

Mukana oli paitsi jäsentaloyhtiöitä myös muutama taloyhtiö, joka ei ole vielä jäsen. Yhteensä paikalla

oli reilut 30 osallistujaa.
 

Tilaisuuden teemana oli Härmälänrannan turvallisuus. Aihe tuli ajankohtaiseksi, kun

Aamulehdessä oli julkaistu muutaman kerran juttu Pirhan Härmälänrannan

kehitysvammaisten asumisyksikön lakkauttamisesta ympäristön turvattomuuden vuoksi.

Alueen asukkaissa tämä oli herättänyt ihmetystä, ja nyt haluttiin selvitystä siihen, mihin

Pirhan käsitys turvattomuudesta perustuu.
 

Tilaisuuden aluksi Pirhan vammaispalvelujohtaja Marjaana Räsänen ja kaupungin

nuorisopalvelujohtaja Tiina-Liisa Vehkalahti pitivät omat alustuksensa aiheesta. Paikalle ei saatu

poliisin edustajaa, mutta sen sijaan alustuksena luettiin poliisin tervehdys, jonka oli lähettänyt Tampereen

pääpoliisiaseman ylikomisario Ari Aro. Hänen mukaan Härmälänranta ei näyttäydy poliisille erityisen rauhattomana tai turvattomana asuinalueena eikä siellä ole sen enempää tehtäviä kuin muillakaan vastaavilla asuinalueilla Tampereella.
 

Alustusten jälkeen käytiin vilkasta keskustelua ja taloyhtiöiden edustajat esittivät monia

kommentteja ja kysymyksiä aiheeseen liittyen. Yleinen näkemys oli, ettei Pirhan kuvailemia

turvallisuusongelmia tunnisteta ja Härmälänranta koetaan turvalliseksi asuinalueeksi.

Keskustelujen edetessä Pirhan Räsänen korosti, että asumisyksikön asukkaat ja työntekijät

ovat kokeneet nimenomaan yksikön ympäristön levottomaksi - eivätkä koko

Härmälänrannan aluetta. Tarkoitus ei ollut siis “morkata” koko aluetta. Tiettyjä turvallisuutta

lisääviä sisäisiä parannustoimenpiteitä on tehty asumisyksikössä. Räsäsen mukaan

turvallisuustilanne onkin parantunut viimeisen puolen vuoden aikana ja Pirha on ollut viime

aikoina tyytyväinen asumisyksikön ympäristön turvallisuuteen. Asumisyksikön

lakkauttaminen on kuitenkin edelleen harkinnassa ja tähän vaikuttaa myös kesken olevat yt-

neuvottelut.
 

Lopuksi voidaan todeta, että tilaisuus oli tarpeellinen ja onnistunut. Aamulehden juttujen

aiheuttama mielikuva ja väärinkäsitys koko Härmälänrannan turvattomuudesta saatiin

pyyhkäistyä pois, ja asia sai myös lisänäkyvyyttä paikalla olleen Aamulehden toimittajan

uusimmasta jutusta, joka on luettavissa täältä:

https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000012376251.html